Etusivu arrow Nuorisoasiain neuvottelukunta
Nuorisoasiain neuvottelukunta

Mikä?

Nuorisotoimen osa, joka haluaa vaikuttaa keravalaisten nuorten asioihin.

Keitä?

Kahdeksan 15-20-vuotiasta keravalaista nuorta valittuina edustamaan omia viiteryhmiään kaksivuotiskaudellaan. Nykyinen toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa.

Miten?

Vaikutamme lausunnoin, aloittein ja kannanotoin Keravan nuorisoa koskeviin päätöksiin. Toimimme myös yhteistyössä naapurikuntien vastaavien nuorten edustustojen kanssa.

Tunnettavuuden ja näkyvyyden lisääminen

Nykyisen neuvottelukunnan keskeinen tavoite on tunnettavuuden ja näkyvyyden lisääminen. Lukuvuoden aikana pidetään peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa esittelytilaisuuksia, joiden tarkoitus on lisätä tietoa neuvottelukunnan työskentelystä ja vaikutusmahdollisuuksista Keravalla.
Ohjelmassa ovat myös mm. nuorisofoorumit 1-2 kertaa vuodessa ja yhteistyö yhdistysten kanssa.


Vaikuttaminen kunnalliseen päätöksentekoon


Kuluvalle toimikaudelle asetettiin tavoitteeksi myös kunnallispolitiikassa aktivoituminen. Tavoitteeseen päästään ottamalla aktiivisesti kantaa kunnallispoliittisiin päätöksiin ja tekemällä nuorten mielipide asiasta tunnetuksi. Kannanotot ja lausunnot kuuluvat olennaisena osana toimintaamme.

Tapahtumat

Järjestämme myös nuorille erilaisia tapahtumia, jotka toteutetaan yhteistyössä nuorisotoimen tai naapurikuntien kanssa.

Sinä voit myös vaikuttaa ottamalla yhteyttä meihin!

 

Uuden Nuorisoasiain neuvottelukunnan vaalit on käyty

Vuoden 2009 alussa aloittaa järjestyksessä viides nuorisoasiain neuvottelukunta.

Oppilaitoksissa järjestettyjen vaalien perusteella Keravan lukiota edustavat neuvottelukunnassa Jussi Ikonen, Jenni Mönttinen, Paula Martikainen ja Närhi Kuisma. Varajäsenet ovat Roosa Hämäläinen, Santeri Leppänen, Asmo Meriläinen ja Jyri Santaniemi.

Sompion koulun edustajat ovat Patrick Nordström ja Emmi Virtanen, varalla Veikko Ahola ja Suvi Janatuinen.

Keravanjoen koulua edustaa Henna Ijas, varalla Kasperi Kuitunen.

Nykyinen neuvottelukunta valitsi keskuudestaan entiseen tapaan tutor-jäsenen uuteen neuvottelukuntaan. Valituksi tuli Tero Soinne ja varajäseneksi Linda Ruutikainen.

Nuorisoasiain neuvottelukunta on 8-jäseninen, 15-20-vuotiaista keravalaisista koostuva asiantuntijaryhmä, jonka kaupunginvaltuusto nimeää nuorisolautakunnan esityksen pohjalta. Ehdokkaat neuvottelukunnan jäseniksi valitaan oppilaitoksissa järjestetyillä vaaleilla (v. 2008 Keravanjoen ja Sompion koulut sekä Keravan lukio). Lisäksi edellinen neuvottelukunta valitsee keskuudestaan ns. tutor-jäsenen, joka edustaa myös työelämää.

Toimikausi on kaksi vuotta. Nuorisoasiain neuvottelukunnan perustamisen tarkoituksena on ollut aktivoida koko nuorisotoimen kenttää sekä lisätä yhteiskunnallisten asioiden hoidon valmiuksia ja harrastusta nuorison keskuudessa.

Lisätietoja: nuorisoasiain sihteeri Kari Hiltunen, puh. 040 318 2196