Etusivu arrow Toimenkuva
Nuorisolautakunta, toimenkuva

Keravan uusi nuorisolautakunta on aloittanut toimintansa 1.1.2009 ja siihen kuuluu 11 jäsentä. Nuorisolautakunnan tehtävänä on johtaa, valvoa ja kehittää kaupungissa tapahtuvaa nuorisotyön toimintaa ja nuorisotyön palveluita. Lisäksi lautakunta hyväksyy nuorisotoimen tavoitteet ja seuraa niiden toteutumista. Nuorisotoimi on yksi vapaa-aika ja ympäristöviraston seitsemästä osastosta.
Nuorisotoimisto raportoi strategian toteutumisesta nuorisolautakunnalle kaksi kertaa vuodessa.

Nuorisotoimen strategia - ( PowerPoint )



Nuorisolaki

Vuoden 2006 alusta voimaanastuneen nuorisolain mukaan nuorisotyö ja –politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Nuorisotyötä toteuttamassa ovat kunnat, nuorisoyhdistykset ja muut nuorisotyötä tekevät yhteisöt. Nuorisotyöllä tarkoitetaan nuoriin kohdistuvaa aktiivisen kansalaisuuden tukemista, sosiaalista vahvistamista sekä nuorten itsenäistymisen tukemista. Nuorisolaissa nuoret määritellään alle 29 –vuotiaiksi.

Nuorisolaki


Visio

Keravan nuorisotoimen visiona on lapsi ja nuori, joka luottaa itseensä, sekä mahdollisuuksiinsa vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen. Hän on aktiivinen ja haluaa osallistua. Hänellä on mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan viettoon omassa kotikaupungissaan. Keravalainen yhteisöllisyys näkyy toisen ihmisen kunnioittamisena, oikeudenmukaisena ilmapiirinä ja vastuun ottamisena lapsista ja nuorista.


Toiminta - ajatus ja arvot

Keravan nuorisotyössä toiminta-ajatuksena on lasten ja nuorten yksilöllisen kasvun tukeminen luomalla heille turvallinen, sekä virikkeellinen elinympäristö. Keravalaisessa nuorisopolitiikassa lasten ja nuorten mielipiteet huomioidaan heitä koskevassa päätöksenteossa. Nuorisotyön keskeisiä tavoitteita ovat kasvatuksellisen nuorisotyön vahvistaminen, osallisuuden edistäminen ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen. Perusajatuksena ja lähtökohtana on, että nuorisotyön tulee tuottaa palveluja nuorten kanssa yhdessä; nuoria osallistavin menetelmin. Keravan nuorisotoimen arvopohjan luovat yksilön kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus.

KERAVAN NUORISOTOIMEN PALVELUT


Nuorisotilat


Nuorisotoimen nuorisotilapalvelut käsittävät kolme nuorisotilaa: Areena keskustassa, Wanha Elzu Saviolla ja Häkki Kalevassa. Näistä Häkki on suunniteltu ja rakennettu varsinaiseksi nuorisotaloksi. Nuorisotiloissa tarjotaan nuorille mahdollisuus erilaisiin aktiviteetteihin turvallisessa toimintaympäristössä. Tiloilla voi viettää aikaa ystävien kanssa, pelata erilaisia pelejä (lautapelit, pingis, biljardi, pleikkari ym.), surffata netissä ja kokkailla. Lisäksi järjestetään elokuva-iltoja, discoja, konsertteja ja aina on mahdollisuus keskusteluun ammattitaitoisen nuorisotyöntekijän kanssa.

Erityisnuorisotyö


Erityisnuorisotyössä tarjotaan pienryhmätoimintaa ja yksilöllistä tukea nuorille. Katupartio on yksi erityisnuorisotyön osa-alue. Erityisnuorisotyöntekijöistä ja vapaa-ehtoisista koostuvat Katulaiset päivystävät nuorison parissa perjantai-iltaisin, antavat tarvittaessa ensiapua, puuttuvat tappeluihin ja ilkivaltaan, sekä neuvovat ja ohjaavat nuoria. Lisäksi erityisnuorisotyöntekijät osallistuvat kouluissa oppilashuoltoryhmiin, kohdennettuun perhe- ja pienryhmätoimintaan, vanhempainiltoihin, sovittelutoimintaan, maahanmuuttajatoimintaan, moniammatillisiin työryhmiin, sekä tekevät yhteistyötä poliisin, seurakunnan ja yhdistysten kanssa.

Leiritoiminta


Nuorisotoimella on käytössä Kesärinteen leirikeskus Rusutjärven rannalla ja siellä voi järjestää leirejä, veneillä, kalastella, marjastaa, tai muuten vain ulkoilla luonnon keskellä. Nuorisotoimi järjestää Kesärinteellä lapsille ja nuorille suunnattuja kesäleirejä, sekä vuokraa tiloja yhdistyksille ja muille toimijoille heidän käyttöönsä. Lisäksi osallistutaan vuosittain pohjoismaiseen nuorisoleiriin yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa.

Työpajatoiminta


Nuorten työpaja Jenga työllistää ja tarjoaa työharjoittelupaikkoja 17-25- vuotiaille nuorille. Nuorten työharjoittelu sisältää työelämässä tarvittavien perustaitojen opettelua, elämänhallinta ja sosiaalisten taitojen valmentamista, päihdekasvatusta, tietoteknistä opetusta, työelämään tutustumista, yritysvierailuja, eri ammattialoihin tutustumista, sekä koulutukseen ohjaamista. Työpajassa on mahdollista osallistua verhoilu- ja ompelutyöhön, puutyöverstastyöhön, remontti- ja kunnostustyöhön, maalaustyöhön, kierrätystoimintaan, ympäristökasvatukseen.

Mediakasvatukseen keskittyvä Mediaoppimisen- ja kasvatuksen keskus Mekka toimii toistaiseksi nuorisotalo Häkissä. Keväällä 2009 Mekka muutta Jengan tiloihin, osoitteeseen Santaniitynkatu 1.(RTV.n yläkerta) Mekkassa voi tutustua videokuvaukseen, editointiin, visuaaliseen ilmaisuun ja kuvankäsittelyyn.

Lisäksi nuorisotalo Häkin tiloissa toimii Studio Häkki, jossa nuoret voivat opiskella äänitys-studiotekniikkaa, soittotekniikkaa, editointia ja masterointia Pro Tools- ohjelmalla.